Valittuja teoksia / Selected Works


RYIJY: HÄIRIÖ(TEKIJÄ) (2014, 100x80 cm, puuvillakangas, villalanka)


Teos on villalangasta käsin ommeltu ryijy, jossa sisätilaan tarkoitettu elementti kohtaa julkisen tilan kuva-aiheen.

Teos yhdistää kaksi historiansa aikana ristiriitaisia tunteita herättänyttä ilmaisumuotoa. Modernismin alkuaikoina (pääasiassa naisten tekemien) ryijyjen ei katsottu sopivan yhteen pohjoismaalaisen, funktionalistisen puhtaita linjoja hakevan arkkitehtonisen ihanteen kanssa. Karvaisuudessaan ne näyttäytyivät jonkinlaisina epämääräisinä ja rahvaanomaisina häiriötekijöinä. Samaan tapaan on graffitien ajateltu aiheuttavan levottomuutta ja epäjärjestystä puhtailla julkisen tilan pinnoilla. Kummatkin ovat sittemmin kokeneet arvonnousun ja löytäneet tiensä myös gallerioihin.

Kuten katutaiteen, myös tekstiilitaiteen keinoin on tuotu esiin monenlaisia poliittisia ja paikalliskulttuuriin liittyviä merkityksiä. Ryijyjenkään tarkoitus ei siis suinkaan ole ollut vain dekoratiivinen.
Teoksen kuva on saanut inspiraationsa berliiniläisen, kansainvälisestikin tunnustetun katutaiteilija El Bochon valloittavasta Little Lucy –hahmosta, jonka ilmaantumisia ja katoamisia olen Berliinin vierailuillani seurannut. Hahmo on peräsin 70-luvun tsekkiläisestä tv-sarjasta nimeltään “Lucy, fear of the streets”, ja se asettuu kiehtovasti vastahankaan kiltin ja sopuisan pikkutytön ihanteen kanssa.


TAITEILIJAKIRJA KOODIKIRJA (2013, käsinsidottu, sekatekniikka)


Koodikirja pohtii arkista kaupunkitilan kontrollia, joka jakaa rappukäytäviin pyrkivät toivottuihin ja ei-toivottuihin vierailijoihin.

Teos on valokuva-albumi ovikoodilaitteista, joiden numerosarjoihin olen ollut oikeutettu. 1920-luvun filmikamerani valoa vuotava runko jätti kuviin ennakoimattoman ja unenomaisen jälkensä.








YHTEISÖTAIDETEOS KUSUDAMA-PALLO (2012, origamipaperi)


Yhdessä kukassa viisi terälehteä, pallossa 12 kukkaa. Kolmekymmentä taittelijaa, 660 taitosta.

Kusudama-pallon jokainen terälehti on kiinni toisissaan, kuten myös ihmiset ovat sidoksissa toisiinsa useimmiten edes tietämättä toistensa olemassa olosta.

Kusudama-pallon toteutin siten, että taittelin jokaisen taittelijan kanssa kahden kesken kumpikin yhden oman terälehden. Jokainen taitteli terälehtensä halunsa sekä kykynsä mukaan, joten valmis terälehti on todellakin taittelijansa henkilökohtainen teos. Jokainen taittelija oli jollain tapaa osallisena tahtomattaankin sen hetkiseen elämääni: sukulaisia, ystäviä, opiskelu- ja työkavereita; kauppojen, kahviloiden sekä kirjaston henkilökuntaa.


TAITEILIJAKIRJA KENNOSTA HAUTAAN (2012, sekatekniikka)


Raaka-aine tuotantoketjussa.  On yhä uudestaan tarpeellista todeta se, minkä pitäisi olla itsestään selvää: eläimet ovat eläviä olentoja, eivät tuotteita, jotka asetellaan pinoon kauppojen hyllyille. Teos kertoo, kuinka kanoja kohdellaan suomalaisessa kanamunateollisuudessa.
Lähetä kommentti